Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin
Mikä on psykoterapia?
Psykoterapia on keskusteleva hoitomuoto terveydenalan ammattilaisen- psykoterapeutin kanssa mielialaoireiden ja -häiriöiden hoitamiseksi. Psykoterapia alkaa hoitotavoitteiden selvittämisestä sekä hoitosuunnitelman laatimisesta. Potilaan hoitomyönteisyys eli motivaatio hoidon toteuttamisessa on merkityksellinen.
Mikä on tutustumiskäynti?
Tutustumiskäynti on potilaan ja/tai kuntoutujan oikeus valita psykoterapeuttinsa. Yleensä pitkien psykoterapioiden kohdalla kuten KELA-kuntoutuspsykoterapia tai HUS-palvelusetelin kautta toteuttava psykoterapia alkaa tutustumiskäynnillä. Tutustumiskäynnillä kartoitetaan yksilöllisesti terapian mahdollisuudet ja riksit.
Miten valmistun tutustumiskäyntiin?
Etukäteen on hyvä miettiä seuraavia asioita: omat odotukset ja muutostoiveet, voimavarat ja motivaatio, terapian toteuttamisen ajankohta ja paikka, tukiverkoston saavutettavuus, mahdolliset riskit tai kuormittavat tekijät terapian toteuttamiseen. Ensimmäiselle käynnille ota aina mukaan kuvallinen henkilökortti.
Tutustumiskäynnillä
Terapeutin ohjeistuksella kartoitetaan potilaan nykytilanne ja toiveet terapialle, keskustellaan terapian tavoitteista sekä hoitosuunnitelmasta sekä riskeistä terapian toteuttamisesta, mietitään terapian käyntitiheyttä ja terapeutti kertoo hoitomenetelmistään sekä tarvittaessa tehdään alkuarvointiin liittyvät oire- ja toimintakykymittarit.
Kuinka paljon tutustumiskäynti maksaa?
Tutustumiskäynnin hinta on normaali 45-minuutin psykoterapian käynti. Kts. hinnasto
Jos kyseessä on HUS-palvelusetelin tutustumiskäynti, ja potilas päättää kyseisen terapeutin kanssa aloittaa hoitojakson, on tutustumiskäynti hoitojakso ensimmäinen käynti ja potilaalle maksuton. Terapeutti aktivoi palvelusetelin palse.fi:ssä.
Miten löydän sopivan terapeutin?
Jos haet KELA-kuntoutuspsykoterapiaa, tutustu https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia palvelutuottajahakuun.
Jos haet HUS-psykoterapiaa, tutustu https://palse.fi/?page=services palveluntuottajahakuun.
Tutustu terapeutin kotisivuihin.
Miten yhteydenotto tapahtuu?
Yhteydenoton vaihtoehdot: terapeutin verkkosivujen yhteydenoton lomakkeella, sähköpostitse tai tekstiviestillä. Terapeutti pyrkii vastaamaan mahdollisimman pian.
Miten varaan käyntiajan psykoterapiaan?
Terapeuteilla on erilaisia käytänteitä. Jos terapeutin verkkosivuilla ei ole ajanvarauskalenteria, tutustu terapeutin kotisivujen ohjeistukseen tai lähetä yhteydenottopyyntö sähköpostitse tai tekstiviestitse.
Saako terapeutille soittaa?
Terapeutille saa soittaa terapeutin kanssa sovitulla ajalla. Terapeutti soittaa sinulle sovitulla ajalla. Soitto on potilaalle maksuton ja terapian järjestämiseen liittyvien kysymysten vastaamiseksi. Yleensä soittoaika on hyvä käytäntö ennen tutustumiskäyntiajan tai ensimmäisen terapiakäyntiajan varaamista.
Miten minun tietojani käsitellä?
Psykoterapeutti on terveydenhuollon ammattilainen, joka omassa työssään noudattaa terveydenhuollon lakeihin ja asetuksiin liittyviä tietosuojakäytänteitä. Itsenäinen ammatinharjoittaja on tietosuojavastaava, joka seuraa henkilötietojen käsittelyä, on tietosuojavaltuutetun toimiston yhteyshenkilö ja tekee yhteistyötä tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa.
Omiin potilastietoihinsa voit tutustua https://www.kanta.fi/omakanta
Tietoturvallinen hoitoyksikkö
Terveydenhuollon palveluita tuottava hoitoyksikkö on sitoutunut terveydenhuollon riskien hallinnan käytäntöihin.
KELA-kuntoutuspsykoterapia
Pitkän kuntouttavan psykoterapian kokonaisuus. Yleensä kuntoutus tapahtuu hoitoprosessin aikana säännöllisillä käynneillä viikoittain tai joka toinen viikko riippuen hoitosuunnitelmasta. Pitkän psykoterapian toteuttamisessa on merkityksellinen myös terapeutin vastaanoton fyysinen sijainti eli asiakkaalle helposti saavutettavissa. https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia
Kuntoutuspsykoterapiassa asiakas maksaa omavastuuosuuden itse. Kts. tarkemmin Hinnasto
HUS-lyhytpsykoterapia
Palvelusetelin kautta toteuttava 20 käyntikertaa sisältävää psykoterapian hoitokokonaisuus. https://palse.fi/ Potilaalle maksuton.
Etäterapia
Videon välityksellä tapahtuva terapiakäynti. Etäterapia toteutetaan potilaan hoitosuunnitelman mukaisesti ja sovitaan asiakkaan kanssa.
Miten helpolla tavalla tulla tutuksi tunteiden ja ajattelutapojen kanssa?
Miten voisi myönteisellä ja terveellä tavalla vaikuttaa tunteisiin?
Miten voin löytää yhteyden itseeni?